Kirjoittanut kati | tammikuu 20, 2009

Elvytysevankeliumi

Ja tapahtui niinä päivinä, että Euroopan keskuspankilta kävi käsky, että kaikki maailman suuryritykset oli subventoitava. Tämä tukipaketti oli toinen ja tapahtui Kataisen (kok) ollessa rahakirstun vartijana. Ja Uusimaan rakentajat menivät eduskuntaan konsultoimaan tilannetta. Huolten raskauttamina rakentajat kertoivat kansansa valituille joukkotyöttömyyden ja konkurssien tsunamin lähestyvästä kumusta.

Niin tapahtui heidän sieltä palatessaan, että työntekijöiden lomauttamisen aika tuli. Ja yritykset lomauttivat tuhansia, lähes kaiken osaamisen pääomansa, ja jättivät heidät toimettomiksi koteihinsa, koska heille ei ollut sijaa markkinoilla. Niin yritysten johto hallitsi työstä tyhjää tulostavoitetta.
Ja sillä seudulla oli kansanedustajia mäellä vartioimassa kansaansa. Niin heidän edessään seisoi sosialismin enkeli, ja sosialismin kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: “Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle työtä tekevälle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt elvytyspaketti, joka on budjeteissa korvamerkittyinä.

Ja tämä on teille merkkinä: ”Te löydätte suuren määrän valtiollistettuja yrityksiä subventoituina ympäri maan.” Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko tavallista työväkeä, ja he ylistivät valtiovaltaa ja sanoivat: “Kunnia Eduskunnalle korkeuksissa, ja työmailla rauha työläisten kesken, joita kohtaan valtiovallalla on hyvä tahtotila”.

Kun sosialismin enkelit olivat menneet takaisin itäiseen maahan, työläiset sanoivat toisilleen: “Nyt työmaille! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä sosialismin enkeli meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät kuntatalouden subventiobudjetin ja rakennusalan elvytyspaketin ja pääomaverotuksen osituksen kunnille. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli elvytyspaketista sanottu. Kaikki, jotka kuulivat työläisten sanat, olivat ihmeissään. Työläiset palasivat työmailleen kiittäen ja ylistäen valtiovaltaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Mutta oppositio kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Ja oppositio teki kuten viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ja tekivät suurista suurimman elvytyspaketin, jonka he jakoivat kaikelle medialle. Sepä hallitusta sangen suuresti harmitti ja sydämelle kävi, että nuo opposition viisaat tekivät tiedotteen kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat. Ja tapahtui niin, että rahakirstun vartija Katainen (kok) nöyrtyi nähdessään kaiken hyvän, joka rahalla saatavilla oli.

Kaikesta korvamerkitystä subventiosta tyytyväisenä työläiset palasivat työmailleen kuntiin korjaamaan kaiken huonosti suunnitellun ja homeisen rakennuskannan. Kuntien työntekijät ylistivät hyväntekijöitään ja hautasivat astmapiippunsa takapihoilleen. Ja niin heidän edessään aukeni kaavoitettua peltoa, johon työläiset rakensivat Ara-tuettuja elvytyspakettitaloja kaikelle kansalle. Ja katso. Pellon reunaan ajoi liikemies, joka rahoitti jokaiseen kiertoliittymään ostoskeskuksen. Ja niin kansantalouden rahankierto elpyi vähäisemmän armon vuonna 2009.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.