Paikan henki

Viime vuonna työskentelin 19 eri työmaalla. Täytyy myöntää, että kokemus oli avartava. Työmaiden laatu vaihteli kaikkien lakien rajoja hipovista paskaläjistä hyvinvoiviin ja toimiviin työyhteisöihin. Jokaisella työmaalla on oma erityinen genius loci, paikan henki. Tämä henki syntyy paikasta, siellä työskentelevistä ihmisistä, yhteisestä toimintakulttuurista ja arvoista.

Rakennustyö eroaa muista töistä työyhteisön tai työpaikan vaihtuvuuden suhteen. Välillä työkaverit pysyvät samoina, mutta työpaikka vaihtuu. Toisinaan työyhteisö vaihtuu päivittäin, joskus työmaa kestää kuukausia tai vuosia. Kaupunkisuunnittelun yhteydessä puhutaan, että kestää 10 vuotta ennen kuin ihminen kotiutuu asuinpaikkaansa; mihin ihminen kotiutuu rakennustyömaalla – omaan firmaansa, työkavereihin vai työmaalle?

Työyhteisön vaihtuvuudella on väliä. Vaikka kukin kantaa mukanaan omia olemisen tapojaan, edellyttää työyhteisössä viihtyminen mukautumista kulloiseenkin paikkaan ja yhteisöön. Rakennustyössä ihmiset ovat mukautumisen supermiehiä ja -naisia. Työmaan toimintakulttuurin omaksuminen ja siihen sulautuminen vaatii paikan hengen aistimista suhteellisen nopeasti, toinen vaihtoehto on toimia omalla erityisellä tavallaan ja jättäytyä yhteisön ulkopuolelle.

Suomalaisten työhyvinvointia on tutkittu monin eri tavoin ja luotu erilaisia mittareita työn, työyhteisön ja hyvinvoinnin mittaamiseksi. Työterveyslaitoksen mukaan erityisesti työkulttuuriin liittyvät tekijät olivat yhteydessä työtyytyväisyyteen. Näitä olivat arvostuksen kokeminen, työilmapiirin avoimuus ja toimivat johtamistavat sekä mahdollisuudet vaikuttaa toiminnan suunnitteluun työpaikalla. Työn fyysinen rasittavuus ja työympäristön vaarallisuus taas näyttivät liittyvän erityisesti tuki- ja liikuntaelinten oireisiin. Psyykkinen hyvinvointi tai pahoinvointi puolestaan liittyi kiireeseen, työn henkiseen rasittavuuteen, tasapainoon työ- ja kotiasioiden välillä sekä työilmapiiritekijöihin (Työterveyslaitos).

Kun katsotaan rakennustyötä Työterveyslaitoksen tutkimusta vasten, niin vaakakupissa painaa ennen kaikkea fyysinen rasittavuus ja toisella puolella hyvä työyhteisö. Hieman epäilyttää viihtyykö kukaan katolla räntäsateessa, mutta työyhteisössä voi viihtyä tuulen tuiverruksesta huolimatta. Hyvässä työyhteisössä jokaisella on oma arvokas merkityksensä paikan hengen rakentajana ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin luojana. Talonrakentaminen koostuu jokaisen yksittäisestä työpanoksesta. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että työmaan johdon ja työntekijöiden välillä on avoin keskusteluyhteys. Kun vastuuta työstä kyetään jakamaan tekijöille yksioikoisen käskyttämisen sijaan, lisääntyy myös vastuunkanto ja tilannereagointi. Tässä ajassa ei enää pitäisi esiintyä sooloilua, jolloin jääräpäisesti tehdään oma homma välittämättä siitä onko sen tekeminen järkevää vai ei.

Huomenaamulla menen taas työmaalleni. Työpäivä alkaa aamukahvilla (Presidenttiä tai Juhlamokkaa), jossa käydään yhdessä läpi mitä lähdetään tekemään ja mitä akuuttia on listalla sekä onko Antti päässyt pyörällä perille ilman, että pyörän kumi on puhjennut (Antti on esimerkillinen työnsankari, joka ajaa 20 km:n työmatkan polkupyörällä säällä kuin säällä). Tästä aamun kymmenen minuuttisesta kahvihetkestä on hyvä aloittaa päivä. Päivän ruokataukojen aikana katsotaan mm. pörssikurssit, sijoitussalkut, keskustellaan rakentamisen laadusta, käytännön energiapolitiikasta, metsästyksestä, metsän hoidollisista asioista, työn legendoista, oikeudellisuudesta ja hieman työasioista. Kaikella tällä on mittaamattoman tärkeä merkitys työmaan yhteisöllisyydelle ja hengelle. Niin ja sille, että kaikki tietävät toistensa työn etenemisestä (välillä takapakeistakin). Antti Kiurua lainatakseni ”Rakennetussa ympäristössä ihmiset tekevät paikat ja paikat tekevät ihmiset”. Meillä on äärettömän mukavaa töissä, entä teillä?

0 Kommentit to “Paikan henki”



  1. Ei kommentteja vielä

Jätä kommentti




Aiheet

 

joulukuu 2008
ma ti ke to pe la su
    tam »
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031